Automaattisen kirjanpidon ongelma

Automaattinen kirjanpito houkuttelee yrityksiä. Ja ei ihme, kukapa ei haluaisi hoitaa kirjanpitoaan helpommin, nopeammin ja vaivattomammin. Automaattista kirjanpitoa myös markkinoidaan juuri noilla houkuttelevilla termeillä.

Ainoa ongelma on, että kirjanpito ei voi olla automaattista. Moni luulee, että se voi olla, mutta näin ei ole. Se on totta, että automaatio on helpottanut kirjanpitoa ja osia kirjanpidosta voikin automatisoida, mutta ihminen joutuu kuitenkin tekemään päätökset.

Automaatti ei voi esimerkiksi tietää yrityksen laitehankinnasta laitetaanko se taseeseen vai tuloslaskelmaan. Niin moni asia kirjanpidossa riippuu toimialasta, säädöksistä ja lakipykälistä. Ei ole konetta tai tekoälyä, joka ymmärtäisi jokaisen eri rivin. Kirjanpitäjiä yhä tarvitaan, mutta rooli on siirtynyt konsultoivaksi.

Best of both worlds

Automaatiosta on eittämättä hyötyä. Ei kukaan halua pelkkien paperikasojen kanssa vekslata maailmassa, jossa lähes kaikki on digitaalista. Paras ratkaisu onkin palvelualan yhtiölle on ottaa käyttöön sähköinen taloushallinto ja osaava tilitoimisto. Tilitoimisto Rutiinilla on käytössä Procountor taloushallintojärjestelmä.

Tilitoimisto Rutiinilla on asiakkaana useampia palvelualan yhtiöitä, jotka ovat halunneet vapautua paperitöistä. Procountor tekee taloushallinnosta niin automaattista kuin pystyy ja osaava kirjanpitäjä Rutiinilta hoitaa loput. Ilman Procountoria monella yrittäjällä menisi helposti koko päivä kirjanpidon kanssa. Silloin, kun on hässäkkää aamusta iltaan, niin on parempi keskittyä liiketoimintaan eikä paperi- ja kuittikasoihin.

Rutiini on valintasi

Jos teidän yritystä kiinnostaa kehittää liiketoimintaa parempiin suorituksiin ja hoitaa kirjanpito sekä taloushallinto mahdollisimman järkevästi, ota yhteyttä ja jutellaan lisää.

Yhteydenotto
Täyttämällä lomakkeen hyväksyt, että voimme olla yhteydessä sinuun sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tietoja siitä, miten käsittelemme henkilötietoja, on saatavilla tietosuojaselosteelta.